UUTISET

Tammerfestin Pakkahuoneen ohjelma julki

29.3.2012

28.3.2012

Lipunmyynti Pakkahuoneen keikoille alkaa Lippupalvelussa ma 2.4.12
Keskustorilla maksutonta ohjelmaa ke-la 11.-14.7.12
VIP-lipunmyynti on alkanut

Tammerfestin Ratinanniemen ohjelman lisäksi myös Pakkahuoneen esiintyjät on naputeltu lukkoon. Keskiviikosta 11.7. lauantaihin 14.7. soiva Pakkahuone tarjoaa parhaimmat kesäillan valssit, kun ruotsalainen rock-spektaakkeli, huhtikuussa uuden levynsä julkaiseva The Soundtrack of Our Lives päättää perjantai-illan. Kyseinen kokoonpano on myynyt kultaa kotimaassaan ja juhlinut Suomessakin albumilistalla. Bändiä lämmittelee kotimainen tunnelmametallia tarjoileva Sara.

Pakkahuoneen keskiviikkoillassa nähdään Suomen energisin tyttökaksikko, Paulan ja Miran yhtye PMMP, joka tanssittaa ykköshittiensä lisäksi myös tuoreiden viisujen tahdissa. Lavalle nousee niin ikään uuden materiaalin kimpussa oleva, juuri viidennen levynsä julkaissut, Olavi Uusivirta. Torstaina reggae-rytmien tahdissa viihdyttävät Jukka Poika & Sound Explosion Band sekä JätkäJätkät. Klubin puolella esiintyy yksi tämän vuoden lupaavimmista tulokkaista, cityhumpaksi musiikkiaan kuvaileva Elokuu.

Lauantai huipentuu Michael Monroen hurjaan show’n, jota edeltää keikkajyrä Flaming Sideburns sekä Klubin puolella esiintyvä kouvolalainen, kovassa nosteessa oleva The Souls.

PAKKAHUONEEN OHJELMA JA LIPUT

Ke 11.7.2012
PMMP, Olavi Uusivirta
Liput: ennakkoon 20 €/ ovelta 23 €

To 12.7.2012
Jukka Poika & Sound Explosion Band, Jätkäjätkät, Elokuu
Liput: ennakkoon 22 €/ ovelta 25 €

Pe 13.7.2012
The Soundtrack Of Our Lives (SWE), Sara
Liput: ennakkoon 22 €/ ovelta 25 €

La 14.7.2012
Michael Monroe, The Flaming Sideburns, The Souls
Liput: ennakkoon 22 €/ ovelta 25 €

Lipunmyynti Pakkahuoneen keikoille alkaa Lippupalvelussa maanantaina 2.4.

Tampereen Keskustorin eteläeurooppalaisella torialueella esiintyy joka Tammerfest-päivä (ke-la) klo 16:00 Kari Peitsamo. Ilmainen sisäänpääsy!

Tammerfestin Backstage VIP -lipunmyynti on alkanut. Passilla ja rannekkeelle on pääsy jonon ohi Ratinanniemeen sekä sisäänpääsy VIP-alueelle. Lisätietoja täältä!

Median akkreditointi on alkanut. Akkreditoinnista lisää täällä.

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest Tampereella 11.-14.7.2012

www.tammerfest.fi

ROBIN RATINANNIEMEEN

19.3.2012

Tammerfest 11.-14.7.2012

Tammerfestin Ratinanniemen tapahtuma-areena saa lisää nimiä, kun ohjelmistoon on
kiinnitetty turkulainen teinisensaatio Robin. Hänen videolleen kertyi Youtubessa
katselukertoja viidessä päivässä yli kaksi miljoonaa. Livenä tätä jo debyyttilevynsä
julkaissutta popparia pääsee katsastamaan Suomen suurimmilla kaupunkifestivaaleilla
perjantaina 13.7.
Muita tuoreita kiinnityksiä ovat Stratovarius, Herra Ylppö ja Ihmiset, Fintelligens
sekä Moog Konttisen luotsaama Kontra. Blues-väriä Ratinanniemeen tuo Heikki
Silvennoisen, Dave Lindholmin ja Pepe Ahlqvistin luotsaama SF Blues.

Ratinanniemen ohjelma:

TO 12.7.
Apulanta
Stratovarius
Herra Ylppö ja Ihmiset
Kotiteollisuus
Mokoma
Stam1na
Viikate

PE 13.7.

Popeda
Kaija Koo
Neljä Ruusua
Petri Nygård
Robin
Fintelligens
Kontra

La 14.7.
Eppu Normaali
Lauri Tähkä
Chisu
Cheek
Erin
SF Blues

LIPUT Ratinanniemeen:
TO 39 euroa
PE 42 euroa
LA 45 euroa

3 päivän lippu 105 euroa
2 päivän lippu (pe-la) 79 euroa

LIPUNMYYNTI:
Lippupalvelun pisteet R-Kioskit mukaan lukien

www.tammerfest.fi

Lisätiedot:
Tammerfest, vastaava tuottaja Riki Huhtala, 0400 613 200, riki@tammerfest.fi
Tammerfest, tiedottaja Taija Holm, 040 748 3435, taija@propromotion.fi

Mediatiedote 15.2.2012

15.2.2012

TAMMERFEST SUUREMPANA KUIN KOSKAAN

Tammerfest Tampereella 11.-14.7.2012
Uusi pääareena Ratinanniemeen, mukana muut tutut areenat ja klubit
Keskustorille keskieurooppalainen ruoka- ja juomakeidas

Tämän vuoden Tammerfest kokee merkittäviä alueellisia muutoksia. Viime vuosien valtavan kysynnän vuoksi Suomen suurin kaupunkifestivaali saa Pakkahuoneen, Keskustorin ja Vuolteentorin rinnalle uuden pääareenan.
Tänä vuonna yleisölle avataan pääsy myös Ratinanniemeen, jossa tarjolla on musiikkia kahdelta lavalta kaikenikäsille. Alueella on erilliset K-18 -anniskelualueet, joten myös perheen nuoremman polven voi ottaa keikoille mukaan. Sisäänkäynti alueelle tapahtuu Laukontorilta uutta Laukonsiltaa myöten. Paikalle pääsee myös Ratinan kautta, jossa on toinen sisäänkäynti. Alue vastaanottaa 8000 festivaalivierasta.

Ratinanniemessä esiintymisensä ovat torstaina vahvistaneet Apulanta, Kotiteollisuus, Viikate, Mokoma ja Stam1na, perjantaina Yö, Popeda, Neljä Ruusua, Kaija Koo ja Petri Nygård sekä lauantaina Eppu Normaali, Lauri Tähkä, Chisu, Cheek ja Erin. Runsaasti lisää ohjelmaa julkistetaan myöhemmin. Alueelle myydään yhden, kahden ja kolmen päivän lippuja. Lipunmyynti alkaa kaikissa Lippupalvelun pisteissä R-Kioskit mukaan lukien maanantaina 27.2. klo 9.00.

Paljon yleistä keskustelua herättänyt Keskustorin teltta jää tänä vuonna unholaan, mutta alue tarjoaa silti tapahtumalle perinteiseen tyyliin musiikkipitoista ohjelmaa – tällä kertaa maksutta. Muun muassa Klubilla totutusti nähdyt Kari Peitsamon iltapäiväkeikat siirtyvät Keskustorille. Alueelle tulee nousemaan keskieurooppalaistyylinen
ruoka- ja juomakeidas, jossa on satsattu tuotteiden laatuun ja tunnelmaan. Tarjolla on runsaasti erikoisoluita ja laaja kattaus ruokatuotteita isompaan ja pienempään nälkään. Tuotemyyntipisteiden lisäksi tapahtuma-alueella on huomioitu hyvin eri fasiliteetit ja niiden toimivuus.

Muina tapahtuma-areenoina säilyvät kaupungin vetovoimaisimmat klubit. Lisää ohjelmajulkistuksia tehdään koko kevään ajan.

LIPUT Ratinanniemeen:
TO 39 euroa
PE 42 euroa
LA 45 euroa

3 päivän lippu 105 euroa
2 päivän lippu (pe-la) 79 euroa

LIPUNMYYNTI:
Lippupalvelun pisteet R-Kioskit mukaan lukien ma 27.2. klo 9.00

www.tammerfest.fi

Lisätiedot:
Tammerfest, vastaava tuottaja Riki Huhtala, 0400 613 200,
riki@tammerfest.fi
Tammerfest, tiedottaja Taija Holm, 040 748 3435, taija@propromotion.fi

TAMMERFESTISSA 80 000 JUHLIJAA

18.7.2011

Suomen suurimpana kaupunkifestivaalina tunnettu Tammerfest saavutti epävakaasta säästä huolimatta kävijätavoitteensa eli 80 000 hengen yleisön. Keskiviikosta lauantaihin saakka vietetyssä festivaalissa esiintyi liki 200 artistia yli 20 tapahtumapaikassa.

Tammerfestin pääareenoita olivat Keskustorin teltta, Vuolteentori Ilveksen rannassa sekä Pakkahuone. Keskustorin teltassa perjantaina esiintyneiden Apulannan ja Happoradion sekä lauantaina show’t vetäneiden Popedan ja Uniklubin keikat myytiin loppuun. Niin ikään Yo-talon stand up -alkuillat keskiviikosta lauantaihin vetivät tuvan ääriään myöten täyteen. Perinteeksi muodostuneet M/S Tammerkoski-risteilyt olivat jo ennakosta loppuunmyytyjä.

“Emme voi olla muuta kuin tyytyväisiä tämän vuoden kävijämäärään. Se on viime vuosina pysynyt näissä samoissa huippulukemissa, 80 000 hengessä, ilmaistapahtumat mukaan lukien. Valtavasta kävijäluvusta johtuen meillä järjestäjillä on paineita saada vielä yksi pääareena lisää. Sellainen on mietinnän alla ensi vuodeksi”, kommentoi tapahtuman promoottori Timo Isomäki.

Tammerfestiin ulkomaista väriä toivat punk-veteraanit Mudhoney, GBH ja The Damned sekä jäähyväiskeikan heittänyt The Ark.

Lapsille Tammerfest tarjosi oman tapahtumaosuuden lauantaipäivänä, kun lauteille astuivat Hevisaurus, Ipanapa-orkesteri sekä Staraskaban voittaja Jenna Palo. Torstaina ja perjantaina Viikinsaaressa pääsivät näyttämään kykynsä uransa nousukiidossa olevat sainaamattomat yhtyeet.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma tarjosi laajan skaalan livemusiikkia ja kaupunkifestivaalitunnelmaa Raappanasta Stam1naan ja Von Hertzen Brothersista Popedaan.

17. kertaa järjestetyssä Tammerfestissa valittiin jo yhdeksännen kerran Festbabe ja tittelin nappasi energinen Kristiina Vaalasmaa (26).


Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest Tampereella ensi vuonna 11.-14.7.2012

www.tammerfest.fi






Tammerfestin päätöspäivässä Ipanapaa ja Popedaa

18.7.2011

Tammerfestin päätöspäivä lauantai pyörähti käyntiin Lasten Temmerfestilla. Keskustorilla lapsia ja lapsenmielisiä viihdytti Hevisaurus. Vuolteentorilla tämän perään iltapäivää jatkoi Ipanapa-orkesteri ja Staraskaba-voittaja Jenna Palo. Huikean jännittävä Ankkarallikin saatiin kilpailtua lauantai-iltapäivällä.

Keskustori tarjoili oppuunmyydyn ikurin ikiliikkujan, Popedan sekä Manserockin uuden sukupolven edustajan Uniklubin keikan. Vuolteentori kokosi yhteen glamrock-yhtye Reckless Loven ja The Rasmuksen Laurin kannattajat. Pakkahuone natisi liitoksistaan, kun metalli-iltamat pyörähtivät käyntiin Mokoman käskyttäessä juhlakansaa. Täpötäysi Klubi lauloi Doom Unitin mukana ja illan sinetöi vuoden kovimmaksi live-esiintyjäksi kehuttu Stam1na.

Tammerfest kiittää kaikkia asiakkaitaan huikeasta meiningistä – te teitte sen! Tervetuloa jälleen ensi vuonna!


Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest Tampereella jälleen ensi vuonna 11.-14.7.2012

www.tammerfest.fi

  • Osta liput keikoille Lippupiste All Day Vip
  • Pysy mukanaFacebookTwitterRss