Nelipäiväinen Suomen suurin kaupunkifestivaali on tämän vuoden osalta
juhlittu yli 80 000 kävijän voimin. Festivaalivieraille tarjottiin
ohjelmaa yli 20 tapahtumapaikassa liki 200 artistin
ohjelmakattauksella. Suurin osa pääareenakeikoista sekä osa klubi- ja
risteilykeikoista olivat loppuunmyytyjä.
16. kerran järjestetty kaupunkifestivaali sai tänä vuonna nauttia
Popedan erikoiskeikasta. Mansen ikiliikkuja taltioi lokakuussa
julkaistavan CD/DVD:n Tammerfestin keikaltaan. Leningrad Cowboys
toteutti sen, minkä lupasi: koko valtava setti oli niin musiikillista
kuin visuaalistakin iloittelua. PMMP latasi täydeltä laidalta hittiä
toisen perään ja koko Keskustorin teltta lauloi sekä hyppi kappaleiden
tahdissa. Negativen Jonne Aaronin yksi käden liikekin sai yleisön
nuoremman polven kiljahduksiin. Biisien mukana lauloivat niin äidit
kuin tyttäret, isät ja pojat. Aaron kietoi koko kentällisen nuoren,
mutta vahvan ja valovoimaisen karismansa ympärille ja osoitti sen työn
tuloksen, minkä koko joukkue on vuoden aikana Atlantin toisella
puolella saanut aikaan.
Chisun herkkä pop-show Senssillä sai yleisön vahvaan tunnelataukseen
ja Poets of the Fall piiskasi pop-ralleillaan koko kuuman Ilveksen
yökerhon täyteen menoon. Tunnelma oli kirjaimellisesti katossa.
Molemmat klubikeikat olivat loppuunmyytyjä. Yo-talon Stand Up -show’t
aloittivat kunakin festivaalipäivänä keikkapaikan ohjelmatarjonnan.
Suosio oli huikea, sillä show’t olivat loppuunmyytyjä.
“Olemme tyytyväisiä tämän vuoden Tammerfestiin niin yleisömäärän kuin
ohjelmistonkin puolesta. Aurinko helli tapahtumaamme ja toi paikalle
yhden kokonaisen kaupungin verran juhlijoita. Kiitämme tästä suotuisaa
sääherraa. Tällä hetkellä katseemme ovat jo ensi vuoden tapahtumassa,
jonka suunnittelu on aloitettu”, kertoo promoottori Timo Isomäki ja
summaa lopuksi juhlan, tapahtumapaikan ja -ajan liiton: “Tampere ja
Tammerfest kulkevat käsi kädessä heinäkuun helteiseen aikaan”.
Tammerfest jälleen ensi vuonna 13.-16.7.2011.

















